Besvara kommentar

"Mä verkot vetehen vain lasken laulellen"

Vappuna oli ensimmäinen viikonloppu meren äärellä, jolloin jäät olivat lähteneet rantaa myöten, ja saatoimme kahlata saunasta suoraan mereen taiteilematta heikoilla jäillä avantoa kohden. Toinen ilonaihe oli se, että veneen sai vesille ja voi aloittaa verkkokalastuksen - tällä kertaa saaliiksi tuli muutama komea ahven!

Otsikkoon viitaten verkkojen lasku/nosto ei aina laulata eikä naurata. Ailahteleva meri vaihtelevine tuulineen pitää huolen siitä, että lasikuituinen vene on kuin lastu laineilla; vaikka kuinka soudat tai huopaat ja yrität suoda verkonlaskijalle suotuisat työolot tuuli vie purtta lähes miten tahtoo ja verkonlaskijaparin sopu on koetuksella. Mutta "kuka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään", joten uudestaan vaan soutajaksi ja kokeilemaan kalaonnea - jospa nyt tärppäisi harvinainen siika tai taimen, haukikin olisi poikaa!

Suomessa on runsaasti kalalajeja ja niin on kirjastoissa myös oppaita tämän alan harrastajille sekä opiksi että viihteeksi, esim. lukemalla toisten harrastajien kalajuttuja meiltä tai muualta maailmasta. Lapsuudessani en kuullut kuin katiskoista, verkoista, rysistä, virveleistä ja tavallisesta mato-onkimisesta lähirannoilla - nyt mennään kalaretkille ulkomaille tai kolutaan Kymijoen kaltaita. Puhutaan heittokalastuksesta, virkistyskalastuksesta, urheilukalastuksesta. On vieheitä, perhoja, uistimia ja asusteita joka lähtöön. Firmat järjestävät asiakkailleen kalaretkiä ja saavat samalla mainostettua suomalaista luontoa, esim. Kymijoen Siikakoskea, Korkeakoskea, Langinkoskea, Ruhavuolletta.  Näiltä jo kuuluilta kalapaikoilta voi onnistuessaan saada esim. lohen tai meritaimenen ja kalapaikoille on lyhyt matka.

Joissain perheissä perinteenä on, että kalastaja huolehtii myös saaliin jatkokäsittelystä, joissain työnjaon perusteella jatkotyö jää muille perheenjäsenille. Niin tai näin, kirjastoista löytyy neuvoja: kalan käsittely, savustaminen ja lukuisat muut ruokaohjeet. Meillä syötiin tänään ihan perinteisiä pannulla paistettuja ahvenfileitä - kannatti olla "fossiili", tällä kertaa!

 

Inga rster nnu

Besvara

Innehållet i detta fält är privat och kommer inte att visas publikt.

 
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt till länkar.
  • Tillåtna HTML-taggar: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <br> <br /> <p>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.

Mer information om formateringsmöjligheter

CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.