Ответить на комментарий

Olipa kiinnostava keskustelu TV 1:n Voimala-ohjelmassa (17.2.).  Marketta Mattilan ja Raisa Rauhamaan keskustelukumppaneina olivat kirjailija Tero Tähtinen, tutkija Ritva Pajander-Juusti, tutkija Tuuli Hirvilammi, Marinetekin toimitusjohtaja Ilkka Seppälä ja entinen miljonääri Jaakko Rytsölä. Aiheena oli Tuoko köyhäily paremman elintason?

Keskiössä oli kohtuullistamisen ajatus ja se että materiaalinen rikkaus ei välttämättä enää tietyn perustason saavuttamisen jälkeen tuo lisäarvoa, saati sitten onnea. Vaikka asia on tuotu esiin jo monesti ennenkin, niin hyvä että siitä muistutetaan. Jälleen kerran ihmeteltiin, miksi kansantaloudessa tuotannon kasvua ei ohjata vapaa-aikaan. (Sehän ei ole aina kiinni pelkästään työnantajista.) Mutta tässä keskustelussa päästiin jo pitemmälle – nimittäin siihen että pelkkä oravanpyörästä hyppääminen ei ole ratkaisu koko yhteiskunnan tasolla, vaikka se monille yksityisille ihmisille antaakin uutta sisältöä.  Jos emme voi kaikki hypätä pois työelämän oravanpyörästä (koska haluamme huolehtia lapsista, koulutuksesta, sairaista, vanhuksista jne. ), niin meidän pitäisi voida miettiä millä hinnalla mitäkin tuotamme ja mihin pyrimme. Ja miten pystymme tekemään mielekkäämmäksi meidän kaikkien elämää. Innostuksen ja tietynlaisen intohimon säilyttäminen niin työssä kuin muussakin elämässä tuntui kaikkien mielestä tärkeältä.

Realismia, realismia tarvittaisiin kapeiden ja pelkästään materiaalisia arvoja mittaavien tunnuslukujen sijaan.

Tärkeää keskustelussa oli myös sen pohtiminen, mitä tilalle jos jotain (kuluttaminen elämän sisältönä) otetaan pois. Jos osalle ihmisistä kulttuuri, tiede ja taide tuokin tarpeellista sisältöä, niin miten on laita niiden ihmisten osalta joille tuo ei ole houkutteleva vaihtoehto. On varmaankin tärkeää tarkastella asiaa entistäkin laajemmasta näkökulmasta. Ihmisten erilaisuuden, intressien, erilaisten tietojen ja taitojen näkökulmasta.

Nykyisen työelämän on sanottu suosivan sosiaalisesti ja verbaalisesti lahjakkaita, abstraktiin ja teoreettiseen ajatteluun suuntautuneita, mutta entä ne joiden lahjakkuus liittyy  käytännöllisempiin alueisiin, pään ja käden yhteistyöhön ja jotka työskentelisivät paremmin yksin kuin erilaisissa tiimeissä – onko heillä vielä mahdollisuuksia antaa panostaan yhteisen hyvän eteen? Muissakin kuin kaikkien hyljeksimissä ammateissa. Luulisi että mielekkään arjen järjestäminen vaatisi hyvin monenlaisia kykyjä ja monenlaisia ihmisiä. Ja että sellaisen tarjoamisesta vielä joskus maksettaisiinkin. Varsinkin siinä tilanteessa kun rahaa jää yli eivätkä tavarat enää kiinnosta.

Tärkeä kysymys tuo ”mitä pitäisi kohtuullistaa ja kenen?” Jotakin rajoja tunnutttiin kaipaavan vaikkakaan ei mitään pakottamisia. Olisiko jonkinlainen hiilidioksidipassi hyvä? Vai miten voitaisiin asettaa tavoitteita jonkinlaiselle enimmäiselintasollekin?

Vasta ilmestynyt Maailman tila 2010-raportti antaa taas muistutuksen siitä, että maapallolla on eletty yli varojen jo vuodesta 1986 lähtien.

Mukavaa, että keskustelu näistä asioista jatkuu. Voimalan keskustelut ovat vielä jälkeenpäinkin katsottavissa internetissä Yle:n Areenan kautta.

                                            *                    *                    *

Viime aikojen uutisointi ja lehtikirjoittelu tuntuvat vihjailevan, että Suomessa jo tänä keväänä tehtäisiin päätöksiä useammastakin uudesta ydinvoimalasta. Hiljaisuus asian ympärillä tuntuu aika huolestuttavalta. Ydinvoiman kohdalla tulee hyvin esiin se, miten vaikeaa on kansanvaltaa toteuttaa. Todellinen demokratia kun vaatisi perusteellista ja kaikki asiainhaarat huomioivaa keskustelua, mitä pidetään usein mahdottomana. Hälyyttävää minusta onkin se, kuinka saatetaan vähätellä ja jopa pelätä kansan mielipidettä.

HS:n taloustoimittaja Heikki Arola viittasi kolumnissaan (HS 22.2.2010), että mm. ay-johtaja Jouko Ahonen on tuominnut kansanäänestyksen järjestämisen ydinvoimakysymyksessä pitäen kansaa asiantuntemattomana ( ”pitääkö kysyä ihmisiltä, jotka eivät osaa polkupyörästä dynamoa vaihtaa?”). Käsittämätöntä ylimielisyyttä tilanteessa, jossa pitäisi vedota kaikkien yhteisiin ponnistuksiin energiankäytön hillitsemiseksi ja oikeisiin ratkaisuihin pääsemiseksi. 

Arola kiinnittää huomiota myös mielipiteitä vääristäviin gallupeihin, joissa saatetaan sallia yhtenä vaihtoehtona sellainenkin vastaus kuin ”toisaalta myönteinen, toisaalta kielteinen”. Mielipiteisiin vaikuttamista on monenlaista. Asioiden ymmärtämiseen tähtäävä, monipuolinen ja kaikkia yhdistävä keskustelu näyttää olevan vielä kaukana.

                                            *                    *                    *

Tämän aamun lehdessä (HS 22.2.2010) oli myös kiinnostavaa tietoa ydinvoimaloiden ympäristövaikutuksista. Siinä lääketieteellisen fysiikan tohtori, professori Inge Schmitz-Feuerhaken kertoi saksalaisesta tutkimustuloksesta, jossa osoitettiin selvästi leukemian lisääntyminen ydinvoimaloiden välittömässä läheisyydessä. Tutkimus on ilmestynyt jo vuonna 2007 ja se koski vuosia 1980-2003. Huolestuttavaa Schmitz-Feuerhakenin mukaan on se, että hallituksen neuvonantajina toimivat tahot tuntuvat puhuvan aivan eri kieltä tutkijoiden kanssa eikä tutkimustuloksista suostuta keskustelemaan. Tutkimusmenetelmistäkin ollaan eri mieltä. Schmitz-Feuerhakenin  mukaan ydinjätteiden vaikutuksia tutkittaessa niitä ei enää voi rinnastaa ainoastaan Hiroshimassa koettuun, vaan kyse on vuosikymmeniä kestävistä pitkän aikavälin vaikutuksista. 

Ainakin Saksassa ydinvoimaloiden ympäristön seurantajärjestelmä  tuntuu sisältävän suuria aukkoja ja suuri osa valvonnasta ja tutkimuksesta on vain voimaloiden itsensä vastuulla.

Luulisi, että sellaisiin tekoihin suhtauduttaisiin erityisellä varovaisuudella, joiden pitkäaikaisista seurauksista ihmisten terveyteen ei ole varmaa tietoa. Valitettavasti näin ei aina tunnu olevan. Juuri siksi tarvittaisiin entistä tarkempaa ja aktiivisempaa demokraattisempaa valvontaa. Mutta mita kautta se voisi toteutua?

                                            *                    *                    *

Positiivisempia ympäristöuutisia kuuluu ainakin Suomen viidestä kunnasta (Padasjoki, Kuhmoinen, Parikkala, Mynämäki ja Uusikaupunki), jotka ovat liittyneet Kohti hiilineutraalia kuntaa-hankkeeseen. Kunnat ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonepäästöjään EU:n tavoitteita enemmän ja nopeammin, 80 prosenttia nykytasosta. Projektin käynnistäjinä ovat olleet huolestuneet yritysjohtajat! Kiinnostavaa seurata minkälaisia tuloksia saavutetaan.

Luulen, että tulevaisuudessa kuntien houkuttelevuuteen ja ihmisten asuinpaikan valintaan vaikuttaa entistä enemmän juuri ympäristön puhtaus ja luonnon saavutettavuus (vapaat metsät, saaret, rannat, puistot) sekä koulutus- ja kulttuuripalvelujen tarjonta (kirjastot, museot, uimahallit ja kylpylät, harrastusmahdollisuudet). Etenkin kaavoitusratkaisuilla on kauaskantoiset vaikutukset. Nyt vielä rakentamattomista rannoista ja yhteisessä käytössä olevista arvokkaista paikoista pitäisi kantaa erityistä huolta.

Tuija Teittinen-Tieaho