Mediakasvatusta kirjastossa: Uudet lukutaidot

Mediakasvattaa voi monella tavalla, mutta kirjastojen kannalta on mielekästä lähestyä sitä lukutaitojen näkökulmasta. Mitä enemmän lukutaidolta vaaditaan, sitä tärkeämpää on oppia hyvä lukutaito. Teoksessa Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén on määritellyt viisi kirjaston mediakasvatuksen osaamisaluetta: informaatiolukutaito, medialukutaito, pelilukutaito, sosiaalisen median tuntemus ja tekijänoikeuksien tunteminen.

Kirjasto tukee toiminnallaan oppilaiden medialukutaitojen kehittymistä. Tarkoitus on, että oppilaat pystyisivät käyttämään omalle ikäkaudelle suunnattuja ohjelmia ja osaisivat toimia tietoteknisessä ympäristössä turvallisesti, mediakriittisesti ja toisten oikeuksia kunnioittaen. Yhtä tärkeää kuin välineiden hallinta, on hallita lähdekritiikki, tietoturvaan liittyvät asiat ja verkkoetiikka. Sananvapaus tuo myös vastuun.

Medialukutaitoa esiopetusryhmille ja 1.-2. luokalle

Alkuopetuksessa medialukutaito kehittyy luku- ja kirjoitustaidon rinnalla. Oppilaat voivat tutustua niihin medioihin, joita kirjastossa on tarjolla. Mediakasvatuskeskus Metkan tuntisuunnitelmien avulla voi kirjastokäynnillä tutustua tietokoneen käyttöön, löytää uusia pelejä tai vaikka tehdä oman elokuvan. Vasta lukemaan opetteleville sopii myös kuvalukutaitoon tutustuminen. Päämääränä on oppilaan oman mediatietoisuuden lisääminen, mihin voidaan pyrkiä myös vaikkapa mediapäiväkirjan avulla.

Medialukutaitoa 3.-6. luokalle

Medioihin tutustuminen jatkuu ja tarkoituksena on oppia käyttämään niitä tarkoituksenmukaisesti. Alakoulun oppimissisältöihin kuuluu myös tutustuminen eri keinoin rakennettuun fiktioon, kuten kaunokirjallisuuteen, elokuviin, musiikkiin ja peleihin.
Tutustutaan tekijänoikeuksien merkitykseen eri yhteyksissä.

Medialukutaitoa 7.-9. luokalle

Media- ja muiden tekstien vaikuttavuuden arviointiin liittyy myös kriittisyys ja luotettavuuden arviointi. Kriittisyys on hyvä ulottaa myös omaan mediankäyttöön. On opittava arvioimaan omia tapoja ja taitoja lukea, viestiä ja käyttää mediaa.

Mediakasvatukseen liittyvillä kirjastokäynneillä voidaan käsitellä vaikkapa seuraavia asioita: tekijänoikeudet, sosiaalinen media, digitarinat ja vinkkivideot, kuvankäsittely ja muut atk-taidot, musiikkivideot ja animaatiot, mediariippuvuus, valta median takana

Toinen aste, maahanmuuttajaryhmät ja muut ryhmät

Kuten luokilla 7.-9., mediakasvatukseen liittyvillä kirjastokäynneillä voidaan käsitellä vaikkapa seuraavia asioita ryhmän tarpeiden mukaisesti: tekijänoikeudet, sosiaalinen media, digitarinat ja vinkkivideot, kuvankäsittely ja muut atk-taidot, musiikkivideot ja animaatiot. Näihin voi perehtyä erityisesti pääkirjaston Mediamajassa.

Esimerkiksi maahanmuuttajaryhmille voidaan järjestää myös atk-taidon opetusta alkeista lähtien.