Elämyspuutarha

Matkustellessaan Englannissa 1990-luvulla Eija Klaucke ihastui saarivaltion maalaispuutarhoihin. Cottage gardenin monimuotoisuus erillisine alueineen jäi hänen mieleensä, ja pikkuhiljaa alkoi itää ajatus cottage gardenin tapaan toteutetusta elämyspuutarhasta Suomessa. Suunnitelma muuttui todeksi, kun Eija osti vanhan torpan pihapiireineen, jonne hän alkoi rakentaa tunnelmaltaan vaihtelevia tiloja, puutarhahuoneita. Tässä kirjassa Eija kertoo, miten hän sai puutarhastaan toimivan ja harmonisen kokonaisuuden, vaikka siinä on monta erityylistä aluetta. Hän opastaa, miten rakennettuja ja luonnontila-alueita saadaan luontevasti yhdistettyä toisiinsa. Jokainen voi soveltaa Torpalle rakennettuja osioita omaan puutarhaansa. Lisäksi Eija antaa vinkkiosioissa yleisluontoisempia ohjeita pihasuunnitteluun ja sopivien kasvien valintaan. Aiheina ovat muun muassa kivet, muotopuutarhat, perennat, yrttitarhat, kesäkeittiöt, oleskelualueet, vesiaiheet, muurit ja aidat. Kirjasta on paljon iloa ja hyötyä kaikille viihtyisästä ja toimivasta pihasta haaveileville omistipa sitten suuren tai pienen piha-alueen.
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
