Saabin kilpailutoiminnan historiikki sanoissa ja kuvissa
Mukaansatempaava ja vauhdikas kirja Saabin kilpailutoiminnasta. Kirjan sydämessä puhisee Saabin jykevä malli 96.Kajakkikaksikko, sukellusvene U-96. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Saabin kaksitahtisesta koneesta revittiin hurjia tehoja ja tahti vain kiihtyi, kun käyttöön saatiin Fordin kestävä V4-moottori. Saksalaiset lupasivat V4-koneelleen tehoja maksimissaan 75 hevosvoimaa, mutta kilpailutallit (etunenässä hullut suomalaiset) repivät koneesta lähemmäs kolmesataa hevosvoimaa!
Katto-Kassisen eli Erik Carlssonin ja muitten rallikuskien muistelot tuovat kirjaan vauhdikkuutta ja selkähipiää karmivia kokemuksia. Välillä on jarrut kateissa, sitten onkin auto jo katollaan. Matka kuitenkin jatkuu, eikä mikään tunnu pysäyttävän Saabia menestyksen tiellä.
Pienenä valmistajana Saab ei voi olla kaikessa mukana. Harvassa kuitenkin ovat ne kilpailut, joissa Saab ei korjaa koko pottia osallistuessaan. SM-sarjassakin nautiskellaan juhlavuonna 1975 kolmoisvoitosta. Oman siivunsa maineesta lohkaisee myös Saab 99 eri malleillaan, mutta Saabin parhain terä on kuitenkin taitettu. Uusi malli on painava ja sen moottorin virittäminen pienellä budjetilla haasteellista. Kirjan aikajana sivuaa lyhyesti myös teknisten tietojen osalta Saabin tuolloin uusinta mallisarjaa, eli suomalaisittain ehkä rakkainta 900-sarjaa. Tavallaan kirja jää kuitenkin ikävästi kesken. Astuuhan Saabin tehokkain malli juuri näyttämölle, kun kirja jo lopettelee. Suoranaisesta Saabin turbohuumasta olisi mielellään lukenut lisääkin. 99-mallin turbokoneella päästään vasta alalauteille.
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
