Luontoviikolla suksimaan - vaikkapa suolle!
Tämä talvi valtavine lumimassoineen on suonut pakkasten lisäksi mukavia hiihtokelejä sekä latukoneella ajetuilla reiteillä että itse hiihdetyillä laduilla metsissä, jäillä, soillakin. Lunta on tuprutellut joskus lenkin aikana niin sakeasti, että suksien siteet ovat jäätyneet, ja on ollut vaikeuksia saada sukset pois jalasta lenkin jälkeen. Onneksi kotoa on löytynyt avustaja rempomaan siteitä, että ei ole tarvinnut hypätä monoista pihalle sukkasilleen tai "hiihtää" suoraan sisälle.
Metsäladuilla runsas hanki on tehnyt tepposensa - pikkukinkamien ylöspääseminen on ollut työlästä, kun sauvat ovat uponneet lumeen ja mistään ei ole saanut tukea - on kuin tulitikkujen kanssa olisi matkaa tehnyt! Mutta talvinen luonto on tarjonnut sellaista silmänruokaa, että metsään on ollut pakko mennä, kamerankin kanssa!
Tällä viikolla vietetään Kouvolan kirjastoissa Luonnonsuojeluliiton aloitteesta luonto- ja ympäristöviikkoa, jonka aikana tuodaan esille lähiluontoa. Pohjois-Kymen Luonto ry on pystyttänyt pääkirjaston eteistilaan houkuttelevan näyttelyn, jossa esitellään lähiretkeilykohteita sekä kuvina että kartalla: Hiidenvuori, Hirvimäen luontopolku, Heisanharju, Huikeinlenkki, Lecan lintulammet, Känkkärämäki, Jaalanlahti, Pappikallio jne. Jos nimet ovat vieraita, kannattaa tulla tutustumaan paikan päälle ja suunnitella vaikkapa tulevan kesän varalle retkipäiviä perheen kanssa.
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
