Kirjasto muuntuu moneksi

Hankemaailman ja kuntaliitoksen ristipainessa

Viime vuosi oli käänteentekevä monella tapaa Kouvolan kirjastolle. Valtakunnallisesti katsottuna Kouvola hyppäsi junan kyytiin, joka voi viedä sen Suomen yleisten kirjastojen parhaimpaan ryhmään. Kyseessä on varmasti laajin kirjastoalan hanke Suomessa: Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt –hanke (TTS), jonka rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Tässä hankkeessa on mukana Kouvolan kirjaston lisäksi Hämeenlinnan ja Tampereen kaupunginkirjastot sekä Oulun ja Tampereen yliopistot. Kolmivuotinen suurhanke tähtää työikäisen väestön sisällöllisten tietoyhteiskuntataitojen vahvistamiseen ja syventämiseen. Kohderyhminä ovat kirjastoammattilaiset, opettajat, kuntien muu neuvova ja opastava henkilöstö. Hankkeen avulla luodaan ja vakiinnutetaan työkäytäntöjä ja yhteistyömalleja.

Mediamajan toimintaa ja tilaa suunniteltiin hankesuunnitelman mukaisesti: Ideana oli perustaa entiseen taidegalleriaan tila, jossa opetetaan mediataitoja toisen asteen opiskelijoille ja muille nuorille sekä maahanmuuttajille. Tämä tila olisi mahdollisimman muuntuva; siellä järjestettäisiin erilaisia tapahtumia, näyttelyitä, työpajoja ja kerhoja.  Uudenlaisilla tilaratkaisuilla tuetaan luovuutta, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Mediamajan tavoitteena on tarjota nuorille tietoja, taitoja ja välineitä joita hyödyntää opiskelussa ja vapaa-ajalla.

Punaisena lankana osahankkeessa kulkee toimialat ylittävä yhteistyö ja toiminnan pyörittäminen erilaisista osaajista koostuvan henkilökunnan avulla. Mediamajan henkilökuntaan kuuluu neljä nuorta henkilöä, joista kahdella on kirjastoalan koulutus. Uutta osaamista ja näkemystä kirjastoon on saatu juuri näiden ihmisten avulla, jotka ovat av-alan ammattilaisia. Mediamajan tiimin muodostavat projektinvetäjä Heli Metsä sekä projektityöntekijät Niilo Sevänen, Harri Pikka ja Elina Beekmann.

Tyhjän tilan muuttaminen Mediamajaksi oli haastava prosessi kuntaliitoksen ja organisaatiomuutosten jälkimainingeissa. Matkan aikana oli monia viivästymisiä. Toukokuussa kaikki Mediamajan työntekijät olivat aloittaneet ja avajaiset pidettiin 28.5. Tila ei tuolloin vielä ollut täysin valmis, eivätkä asiakaskoneet ja videokamerat saapuneet. Henkilökunta oli kuitenkin täynnä tarmoa ja innostusta, joten toiminta aloitettiin luovasti. Huhti-toukokuussa kierrettiin sivukirjastoissa peluuttamassa lapsia ja nuoria ja kertomassa Mediamajan tulevasta toiminnasta. Kesällä Mediamaja tarjosi nuorille ja maahanmuuttajille kerhotoimintaa: maanantaisin luovaa kirjoittamista, tiistaisin band workshopia, keskiviikkoisin ja perjantaisin pelikerhoa sekä torstaisin liikunnallista toimintaa maahanmuuttajille. Kesällä aloitettiin myös käsityökerho maahanmuuttajanaisille.

 

Kesäaktiviteeteista varsinaiseen toimintaan

Keväällä ja kesällä oli hyvää aikaa suunnitella toimintaa ja esitellä Mediamajaa vanhoille ja uusille yhteistyökumppaneille. Verkostoitumisen tärkeyttä tässäkään hankkeessa ei voi painottaa liikaa. Mediamajan tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat olleet alusta lähtien toisen asteen oppilaitokset, nuorisotoimi ja maahanmuuttajapalvelut. Kirjastot ovat tehneet yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa vuosikausia, mutta tämän hankkeen myötä tuo yhteistyö on vain tiivistynyt. Mediamaja on tarjonnut opetussuunnitelmia tukevia työpajoja syksystä lähtien. Tällöin asiakkaiden käyttöön saatiin kuusi kannettavaa tietokonetta ja yksi pöytäkone sekä kolme videokameraa. Syksyllä aamut ja iltapäivät varattiin ryhmiä varten, jotka tulevat toisen asteen oppilaitoksista äidinkielen, kuvaamataidon ja musiikin tunneilla opiskelemaan mediataitoja. Mediamajassa on tehty mm. musiikkivideoita, kirjavinkkivideoita ja julisteita kuvankäsittelyohjelmilla.

Syksyllä ryhmiä kävi melkein päivittäin. Viikko oli jaettu teemojen mukaan: maanantaina pelipäivä, tiistaina animaatio- ja videopäivä, keskiviikkona maahanmuuttajapäivä, torstaina musiikkipäivä ja perjantaina vapaa päivä. Syksyllä järjestettiin paljon koulutusta sosiaalisesta mediasta: luentosarja sosiaalisesta mediasta suurelle yleisölle: Mediakasvatusta Mediamajassa sekä sosiaalisen median koulutusohjelma kirjastolaisille, toisen asteen opettajille ja nuorisotyöntekijöille - neljänä kertana Mediamajaan kokoonnuttiin opiskelemaan yhteisöllisen median hyödyntämistä omassa työssä.

Maahanmuuttopalveluiden ja nuorisotoimen asiakkaille järjestettiin toimintaa ja tapahtumia. Näiden toimialojen henkilökunnan kanssa suunniteltiin myös yhteisiä tapahtumia, kuten Halloween-juhlat ja Pelipäivät Majakassa ja Mediamajassa. Mediamajassa käynnistyi myös maahanmuuttajille suunnattu atk-kerho, jota ohjasi Korttelikotien työntekijä Mediamajan henkilökunnan avustuksella.

 

Tapahtumia, asiakkaita ja harjoittelijoita

Mediamajan tavoitteena on olla tärkeä osa kirjaston peruspalveluita. Yhtenä merkittävänä osana viime vuonna olivat kirjaston tapahtumat, joita järjestettiin Mediamajan henkilökunnan omin voimin ja yhteistyössä muiden kirjastolaisten kanssa: Taiteiden yö, Kaarle Viikate ja Vesa Kontiainen, Jouni Hynynen ja Kauko Röyhkä, Musavisa, Elävä kirjasto, jne.

Tapahtumien lisäksi Mediamajan toiminta pitää saada integroitua tiiviimmin kirjaston muuhun toimintaan; verkostoitua pitää myös kirjaston sisällä. Mediamajan palveluitahan kehitetään koko kirjastoa silmällä pitäen. Sitä voisi pitää jonkinlaisena testilaboratoriona, josta tulevat toimivat ideat ja käytännöt levitetään eteenpäin - muihin asiakasryhmiin ja kirjastoihin. Mediamajan tavoitteiden ja vision pitää olla linjassa muun kirjaston kanssa.

Vielä tärkeämpiä kuin yhteistyökumppanit ja muut kirjastolaiset ovat tietysti itse asiakkaat – näitä palveluita kehitetään juuri heitä varten. Tässä tapauksessa nimenomaan nuorille ja maahanmuuttajille annetaan mahdollisuus vaikuttaa mitä Mediamajassa tapahtuu. Esimerkkeinä tästä on viime elokuinen Teehetki, johon kutsuimme maahanmuuttajataustaisia ihmisiä keskustelemaan näiden tarpeista ja mielenkiinnon kohteista, sekä viime syksynä otetut nuoret harjoittelijat. Mediamajassa työskenteli Nadine Rohe - vaihto-opiskelija Saksasta, Kouvolan seudun ammattiopiston kautta (8. – 28.10.) - ja Samuli Laine Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta (14.9. - ). Mediamaja on myös tarjonnut nuorille ja maahanmuuttajille mahdollisuuden pitää näyttelyitä tilassa. Viime syksynä huomattiin tosin, että nuoria on vaikeampi saada Mediamajaan vapaa-ajalla kuin opiskeluun liittyvien projektien houkuttelemana. Vuonna 2010 annetaan asiakkaiden äänien kuulua vielä paremmin.

Mediamaja on ollut hyvin esillä paikallisessa mediassa: radiossa ja sanomalehdissä. Toimittajat ovat olleet kiinnostuneita toiminnasta ja juttuja on aktiivisesti myös tarjottu heille. Selkeästi Mediamaja on kiinnostava konsepti, jota esitellään monille ryhmille kirjastossa ja sen ulkopuolella. Erityisti panostettiin sosiaaliseen mediaan: tärkeimpänä tiedotuskanavana toimii virallinen blogi. Mediamajaa esiteltiin myös ulkomailla: IFLA:n konferenssissa Milanossa elokuussa Mediamajan vetäjä oli mukana mm. mainostamassa Kouvolan osahanketta.

 

Mediamajan tulevaisuus?

Mediamajan toimintaa sitoo tällä hetkellä hankehakemuksessa määritellyt kohderyhmät ja tavoitteet. Kysyntää Mediamajan tarjoamille palveluille on kuitenkin kohderyhmien ulkopuolellakin. Kuten on myös sivukirjastoilla ja vanhan Kouvolan ulkopuolella. Nythän Mediamaja on toiminut paljolti lähellä olevien oppilaitosten kanssa ja pääkirjastossa. Pelastus tähän voisi löytyä kirjastolaisten ammattitaidon kehittämisestä, josta TTS-hankkeessa vastaa Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Kirjastoammattilaisia innostetaan opettelemaan uusia taitoja ja Mediamaja tarjoaa tukea ja ohjausta heille. Toisaalta Mediamajan toiminnan liikkuvuutta on parannettava.

Muutaman kuukauden käytännön kokemus on jo osoittanut, että Mediamajalla voisi olla pysyvä ja korvaamaton rooli Kouvolan kaupungissa. ESR-rahoitus on vuoden 2011 loppuun, jolloin toivottavasti on tiedossa Mediamajan tulevaisuus. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa toiminnan vakinaistaminen on kuitenkin suuri kysymysmerkki. Päättäjille voisi kuitenkin välittää sellaisen viestin, että tällaisista innovatiivisista ja edistyksellisistä palveluista kannattaa pitää kiinni. Mediamaja voisi tuoda Kouvolan kaupungille sen kaipaamaa positiivista julkisuutta: ”Kouvolassa on se Mediamaja...”

 

Linkit:

Mediamajan blogi: http://mediamajakouvola.blogspot.com

Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt: http://www.uta.fi/tyt/tts/, http://ttstyt.wordpress.com/

Arviosi: Ei Keskiarvo: 4 (1 ääni)