Runeberg ja Fredrika
Hyvää Runeberginpäivää!
Arkielämässä asiaa tuskin voi olla huomaamatta: vadelmahillolla somistettu leivos on säilyttänyt vuodesta toiseen asemansa yhtenä vuoden myydyimmistä leipomoiden sesonkituotteista.
Runebergin kirjallista tuotantoa löytyy laajasti Kymenlaakson kirjastoista, niin alkukielisenä kuin lukuisina käännöksinä, ja myös verkosta.
Millaista elämä oli Fredrikan ja Runebergin taiteilijakodissa? Kuusi ensimmäistä avioliiton vuotta perhe asui Helsingissä. Seuraelämä oli vilkasta, mm. Lauantaiseura kokoontui usein Runebergien luona Mariankadulla. Muutto uuteen kotiin Porvoon pikkukaupunkiin supisti Fredrikan ystävä- ja seurapiiriä. Fredrika huolehti suuresta kotitaloudesta palvelusväkineen; Runerbergien perheeseen syntyi kahdeksan lasta.Koti oli tunnettu vieraanvaraisuudesta, vaikkakin niukkoina aikoina kestitsemiseen tarvittiin myös luovuutta ja kekseliäisyyttä. Sen tuloksena lienee aikoinaan syntynyt myös nykyisin tuntemamme Runebergin makea aamiaistorttu. Fredrika julkaisi itse Reseptikirjan ja lisätietoa kulttuurikodin ruokaperinteestä voi lukea Kulttuurihistoriallisesta keittokirjasta. Runebergien kodissa oli myös upeita huonekasveja, Fredrika oli kiinnostunut puutarhaviljelystä ja erityisesti ruusuista. Lisätietoa aiheesta: Vanhoja suomalaisia puutarhoja
Omaelämäkerrassaan Kynäni tarina: muistiinpanoja Runebergista Fredrika kertoo ristiriitaisista tunnoistaan kansallisrunoilijan puolisona. Hän myös kirjoitti itse paitsi lehtiartikkeleita myös useita romaaneja, joissa hän kriittisesti pohti naisen asemaa kodissa ja yhteiskunnassa.
Sigrid Liljeholm: kuvaus Klaus Flemingin ajalta
Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä : kertomus Isonvihan ajoilta
Kuvauksia ja unelmia: valikoima kertomuksia
Lisää luettavaa Runebergeistä Kyyti-kirjastoissa:
J. L. Runeberg: Suomen runoilija
Fredrika Charlotta
Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg
Kiehtovia naiskohtaloita Suomen historiasta
Suurin on rakkaus
Koiramäen Martta ja Ruuneperi
Tutustu myös:
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
