"GLÄDJE I ARBETET ÄR EN GUDS GÅVA"

Isoäidin aikaan vanhoissa huoneentauluissa puhuttiin jo työnilosta. Voi sanoa myös tänä taantuman aikana, että työ ja työnilo on lahja, niin paljon on työttömyyttä.Tänä vuonna meilläkin ehkä lomautuksia, ei vielä tiedetä. Välillä tuntuu, että arvostammeko tarpeeksi omaa työtämme? Kirjastotyö; monipuolisuus, hektisyys, mitä tahansa voidaan kysyä maan ja taivaan väliltä; elämyksiä, luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Tulee maaginen olo, kun kävelee hyllyjen välissä ja ajattelee, miten paljon työtunteja ja -vuosia on käytetty näiden kaikkien kirjojen kirjoittamiseen. Ei riitä sanat kuvaamaan sitä tunnetta. Jos kysyttäisiin oikeita kysymyksiä? Teenkö sitä mitä elämässäni haluan, onko tämä työ se mitä haluan tehdä. Mikä on oleellista, mikä tärkeää? Puhutaan arvoista, tavoitteista!
Ehkä löydetään se tärkein asiakas, ihminen. Siitä kaikki lähtee. Miten voisimme kirjastossa keskittyä oleelliseen?Unohtaa pilkut ja pisteet. Joskus joku viisas on sanonut: " Ei virkamies ole asiakasta  varten, vaan asiakas virkamiestä varten."
 
Vuoden vaihtuessa surullisia asioita tapahtunut koulu-, tavaratalosurmia. Taas pitäisi kysyä oikeita kysymyksiä.
Miksi niin paljon pahaa tapahtuu? Puhutaan yksinäisyydestä, välittämisestä. Olemmeko vieraantuneet oleellisesta? Kysymys on ihmisestä, inhimillisyydestä, mitä olemme toinen toisillemme. Jos pidettäisiin huolta toinen toisistamme! Tunneälystä, sosiaalisesta älykkyydestä on puhuttu jo kauan. Jos kouluissa oppiaineena olisi vuorovaikutustaidot......?? Kirjastoissa olemme aitiopaikalla joka päivä. Kysymys on asenteista, tavoista. Voisin yhtyä lempirunoilijani Timo Pusan ajatuksiin runossa: "Uudessa elämässä haluan kirjaksi kirjastoon, nautin nyt  jo niistä lukemattomista hyväilyistä."  Olla ihminen ihmiselle, niina yksinkertaista, MIKSI niin  vaikeaa?