Muistiinpanoja vuoden vaihtuessa

HS:ssa (30.12.2009)  on juttu kirjailija Joyce Carol Oatesista. Kuinka paljon maailmassa onkaan kirjailijoita, joiden ajatuksista en tiedä mitään. Tuntuu että ympärillä on päättymättömän rikas ja vielä minulta salattu maailma. Onneksi niin. Leikkasin Jukka Petäjän tekemän haastattelun odottamaan aikoja jolloin ehkä palaan Oatesille tärkeisiin  epäilyn ja keksityn identiteetin kysymyksiin. Yhdysvallat on Oatesin mukaan jo itsessään keksitty identiteetti. Keksitty identiteetti on ollut Oatesin mukaan etenkin monelle köyhälle pelastus, joka on vapauttanut menneistä painolasteista. Ehkäpä niin, ympäristössä jossa ovat vallinneet ankarat asenteet, ennakkoluulot ja kohtuuttomat tuomiot. Mutta eikö keksitty identiteettikin pidä integroida menneeseen? Ehkä Oates kirjoillaan tekeekin juuri sitä. Siitäkin päätellen, että hän kertoo siirtäneensä Haudankaivajan tytär-kirjan julkaisemista aina siihen ajankohtaan saakka kunnes hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet.

                                                                 *

Joulun aika on kulunut Henrik Meinanderin kirjan Suomi 1944 (Kustannusosakeyhtiö Siltala 2009) parissa. Miten huonosti tunnenkaan vielä sotavuosien konkreettista historiaa. Pelkät sotarintamien kuvaukset eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, koska niistä niin helposti tulee toimintaelokuvien kaavaan tehtyjä jännitystarinoita. Tällainen ennakkoasenne lienee vaikuttanut ja karsinut minun muutakin sota-aiheista luettavaani.

Meinanderin kirja käy läpi vuotta 1944 antaen monista asioista tarpeellista taustatietoa myös edeltävien vuosien tapahtumista. Erityisesti minua kiinnostivat Suomen ja Saksan aseveljeyteen liittyvät kysymykset ja ns. erillissodan problematiikka, samoin rauhasta ja sotakorvauksista käytyjen neuvottelujen kysymykset. Kiinnostavasti Meinander  kertoo päätöksiä edeltävien keskustelujen kulkua ja erilaisia painotuksia arvioiden synnyssä. Hänellä on minusta hieno kyky asettautua eri tavalla ajattelevien ihmisten kannalle ja miettiä heidän vaikuttimiaan kussakin tilanteessa.

Kirja päättyy ajatuksiin sotaan liittyvän ”suuren kertomuksen” mahdollisesta pirstoutumisesta ja monipuolistumisesta sen myötä kun erilaiset kokemukset pääsevät esiin. Viime vuosinahan on puhuttu entistä enemmän mm. Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, saksalaisten sotilaiden lapsista, sotavankien, sotakarkureiden ja erilaisten vähemmistöjen kohtelusta jne. jne. Viimeksi esiin ovat nousseet myös sotilaiden lasten kertomukset ja kokemukset isien traumojen maisemissa sodan jälkeisessä Suomessa. 

                                                                 *

Vuodenvaihteen tietämillä lehdet ovat yleensä täynnä katsauksia menneeseen. Pekka Hakalan kiinnostavasta artikkelista (HS 28.12.-09) minulle jäi mieleen maailman siirtyminen yksinapaisesta maailmasta kaksinapaiseen järjestykseen, jossa Kiinalla on veto-oikeus Yhdysvaltain tekemisiin. ”Washingtonin on kuunneltava Pekingiä, joka maksaa laskut. Pekingin on siedettävä Washingtonia, etteivät laskut jää maksamatta” kuten Hakala toteaa. Kiina ja Yhdysvallat vastaavat artikkelin mukaan tällä hetkellä 60 prosentista maailman kansantuotteesta. Saa nähdä miten voimiensa tunnossa oleva ja vasta länsimaiden elintasosta haaveileva Kiina kääntyy huomioimaan luonnon ja ihmisten vapaushaaveiden kestokyvyn rajoja ja muiden mantereiden kuten esimerkiksi Afrikan yhteistyökumppaneidensa kehitystarpeita. Osattaisiinpa maailmassa kääntyä voimaan ja väkivaltaan perustuvalta tieltä ja ryhtyä kehittelemään keskinäisen ystävyyden ja avunannon politiikkaa! Ehkä YYA ei olekaan niin vanhentunut ajatus – varsinkin jos se lähtee aidosta luottamuksesta, avoimuudesta ja toisen suvereniteetin tunnustamisesta.

                                                                 *

Toinen minulle kiinnostava talousuutinen on ollut Tilastokeskuksen julkistamat tiedot autokannan kehityksesta. Kun olin 6-vuotias vuonna 1956, henkilöautoja oli 1000 asukasta kohti 24 kappaletta. Ja viisikymmentäkaksi vuotta myöhemmin (2008) niitä oli 507 kappaletta. Harmi, että en pysty oikein kuvittelemaan tuota autoista vapaampaa maailmaa. Oliko kaupunkielämä rauhallisempaa ja hiljaisempaa tuon aikaisessa Joensuussa? En pysty kuulemaan sen enempi autonmoottoreiden pärinää kuin niiden poissaoloakaan, mutta näen autonvalojen heijastumat ja vilkkaat liikkeet  makuuhuoneemme katossa kuin katselisin elokuvaa. Liekö sodan heijastusta vai kaikkien aikojen lasten leikkiä se kun ammuimme sormin katossa vilahtavia valosalamoita? Autot kuuluivat meidän 1950-luvun lasten moniin leikkeihin. Ikkunalaudalla istuen katselimme taksiautojen lähtöjä ja saapumisia, valitsimme omat automme ja kilpailimme ”omilla” takseillamme ajoaikojen perusteella. Keräsimme autonkuvia kahvipaketeista ja otimme osaa 1950- ja 1960-luvuilla järjestettyihin perheralleihin.

Tuo samainen tilasto kertoo, että vuonna 2009 rekisteröityjen automerkkien luettelossa Peugeot sinnittelee kymmenentenä luettelossa. Onneksi se on siellä vielä, sillä ”Pösö” oli minun lapsuuden automerkkini. Isäni sai jopa kunniakirjan Peugeotin autotehtaalta ajettuaan miljoona kilometria Pösöllä. Pösöön liittyvät jokakesäiset lomamatkat, repaleisiksi kuluneet lauluvihkot, moninaiset kilpailut, joilla pitkillä ajomatkoilla itseämme viihdytimme.

                                                                 *

Vuodenvaihteeseen liittyen olen tehnyt jo yhden arkielämään liittyvän muutoksen – olen nimittäin sopinut sähköyhtiön kanssa siirtymisesta uusiutuviin energialähteisiin sitoutuvaan Luonto-sähköön. Vihdoinkin sain sen tehtyä. Suomessa sähköenergian kokonaiskulutus on Kymenlaakson sähkön nettisivujen mukaan kasvanut 1970-luvusta 2000-luvulle yli 50 prosenttia ja kasvaa jatkuvasti. Vuonna 2008 Kymenlaakson sähkön toimittamasta sähköstä 30 % oli peräisin uusiutuvista energialähteistä (vesi, bio, tuuli), 30 % ydinvoimasta ja 40 % fossiilisista energialähteistä (hiili, maakaasu, öljy) ja turpeesta.

Minusta luonnonvarojen säästämiseksi voitaisiin ottaa käyttöön jonkinlaisia julkisen ohjailun käytäntöjäkin. Voitaisiin pitää vaikka yhteisiä sähkönsäästämispäiviä tai asettaa uusia tavoitteita veden säästämiseksi tietyllä aikavälillä. Tuntuisi hyvältä olla mukana tämänlaatuisissa yhteisissä projekteissa.

Tuija Teittinen-Tieaho

Kotka