Välttämättömyydestä hyve?
VÄLTTÄMÄTTÖMYYS JA HYVE KIRJASTOSSA?
Tätä kirjoitettaessa valtuuston talousarviokokous on vielä edessäpäin. Paljon on piisannut puhetta leikkauksista ja niiden tekemisestä. On leikattu ja supistettu ja kiristetty jo monta vuotta. Syihin en nyt puutu. Seurauksista kärsimme.
Mitä konkreettisimmillaan kirjaston niukkuus tarkoittaa? Kun ei ole määräaikaisia eikä rahaa sairaslomasijaisten palkkaamiseen, aletaan sulkea aika ajoin lähikirjastoja tai pääkirjaston osastoilla ei ole päivystystä. Tällaisia viranhaltijapäätöksiä olen tänä vuonna jo tehnyt useita.
Kun ei ole riittävästi henkilökuntaa, ne samat joutuvat tekemään pitkiä päivystysvuoroja, mikä rassaa harteita, niskaa ja ranteita. Se taas saattaa johtaa sairaslomille, toimenpiteisiin ja työrajoitteisiin, mikä tarkoittaa, että ”joku muu” tekee enemmän. Tämä kierre ei voi loputtomiin jatkua.
OPM:n suositusten mukaan Kotkan kirjastolaitoksessa tulisi olla 54 virkaa/tointa. Meillä on nyt 42, mikä määrä vähenee ensi vuonna 39:ään. Jos olisi ollut ymmärrystä, kirjastossa palvelisi nyt asiakkaita heti aulassa lajitteleva palautusautomaatti, eikä asiakkaitten tarvitsisi raahata kirjojaan toiseen kerrokseen. Henkilökunnan selät, kädet ja niska saisivat monipuolisempaa liikettä ja pärjättäisiin paremmin vähentyneellä väellä.
Kun Kotka päätti ottaa vastaan Suomen Kulttuurirahaston kirjatalkoot avustuksen, missä se sitoutui korottamaan muutamaksi vuodeksi kotimaisten kirjojen hankintarahaa 10 %:lla, mutta ei varannut rahaa muun aineiston hankintaan, kirjaston elokuva- ja kielikasettihyllyt jo parin vuoden osalta ammottavat uuden aineiston puutteessa. Ensi vuonna meillä ei ole varaa ottaa vastaan Suomen Kulttuurirahaston avustusta, vaan täytämme kahden vuoden aikana syntyneitä muun aineiston aukkoja!
Positiivinen asia on, että kirjaston tiloja on kunnostettu ja remontoitu. Kohonneet sisäiset vuokrat syövät kuitenkin kirjaston toimintamenoja, koska budjetti on jo parina vuonna ollut negatiivinen. Nyt Hyvän Joulun toivotuksissa täytyy turvautua vanhoihin viisauksiin, kuten esimerkiksi:
Armelias on rikas!
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!
Hyvää Joulua!
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
