Tukkilaiset Tirvalla ja Lampaansyöjät Mikkelissä
Kaksi kesänäytelmää samalla viikolla. Kävimme juhannussunnuntaina katsomassa Tirvan harrastajateatterin jo toista kesää esittämän vanhan, elokuvistakin tutun Tukkijoella-näytelmän.
Tirvalaisilla on näyttämö upeassa paikassa, kosken partaalla. Itse esityksen laulut oli sovitettu hitaiksi. Kun sama hitaus jatkui illansuun levytansseissakin, niin kotimatkalla kaipasimme reippaampaa menoa. Silti tasapainoinen esitys. Vielä ensi viikonloppuna näytelmän ehtii katsomaan Kouvolassa. Sen jälkeen videonauhurin omistaja voi lainata joko v. 1928 tai 1951 filmatisoinnin.
Pakkalan 1800-luvun lopun tuotanto on jo niin vanhaa, tekijänoikeudesta vapaata kirjallisuutta, että alkuperäistekstit voi vapaasti ladata verkosta Project Gutenberg -sivustolta. Sivustolla on ladattavissa yli 30 000 ilmaista kirjaa. Suuri osa kirjoista on vanhoja klassikkokirjoja, joista tekijänoikeuden suoja-aika on kulunut umpeen. Pakkalan teoksista on tähän asti otettu monia uusintapainoksia. Kevyttä kirjaa on mukavampi lukea huvimajassa kuin näyttöpäätettä.
Pakkalasta löytyy googlettamalla monta pientä mukavaa verkkoon kirjoitettua esittelyä. Tuula Levo on viime vuonna julkaissut Pakkalasta kertovan taiteilijaromaanin Tuulenajama. Hyvän arvostelun saaneen uuden teoksen saa lainaksi Kyyti-kirjastoista.
On helpompi ajatella Huovista mainion Havukka-ahon ajattelijan luojana kuin elämän käsittämättömyyttä ja ihmisten kohtaamattomuutta lakonisesti kuvaavan Pojan kuoleman kirjoittajana ja isänä. Hilpeä Huovis-huumori on niin tuttua kirjoista ja niiden filmatisoinneista sekä myös teatterista, että aina odottaa naurua ja hyvää mieltä .Huovinen taitaa myös satiirin Hitler-kirjassaan samoin kuin Joe-sedässä.
Odotukset Mikkelin Lampaansyöjiin olivat aika suuret. Esitykseen oli kasattu paljon lisää puskahuumoria, mikä ei minua miellyttänyt. Kaksi pientä miestä: Mika Nuojua Pertti Koivula panivat taitonsa esille ja kyllähän varsinkin Koivulan kehon ilmaisusta löytyy miehisen käyttäytymisen ja liikkumisen monet sävyt hyvin valloillaan, mutta silti naurattava esitys jäi jotenkin tökeröksi.
Mukavamman mielen saa lukemalla vaikka viimeisimmän Pylkkäs-kirjan Konsta Pylkkänen etsii kortteeria.
Tähän liittyvää sisältöä
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
