Naumanen Maritta : blogi

Yksinkin yhdessä

Istuin lauantaina Akavan Erityisalojen järjestämässä seminaarissa kuuntelemassa mm. aivotutkija Markku T. Hyypän luentoa kulttuurin (työ)ikää pidentävästä vaikutuksesta.

Hiljaiset huoneet

Hiljaisuus on sana, joka monelle tulee mieleen ensimmäiseksi  kirjastosta. Joillekin kirjasto on pelottava, tai ainakin epämieluisa paikka juuri siksi. Joillekin taas hiljaisuus on juuri se juttu, minkä takia he  viihtyvät kirjastossa.

Dekkaripäivien jälkitunnelmissa

Kouvolan XV Dekkaripäivät on vietetty. Ja jälleen kävi niin kuin aina aikaisemminkin ; juuri kun alkaa epäilyttää ja uuvuttaa ja tuntuu, että jos tämä ei onnistukaan, jos jotain on unohtunut, jos ei ketään tulekaan.... niin sitten paikalle tulee 400 ihmistä, ja kaikki on ihanaa. Kaikki esiintyjät tulivat sovitusti ja olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Kirjamyyjiä oli ihan mukavast ja tunnelma oli hyvä ja rento. Ihmiset kohtasivat.

Unelmia

Kyllä se on ihan niin kuin Tuure Kilpeläinen laulaa:,"Kanna mukanasi unelmaa, unelmat kantavat sinua..." tai ainakin sinne päin. Myös kirjastotyössä unelmat kantavat.

Unelmakirjastoverkkoni Kouvolassa on tällä hetkellä tällainen:

Pääkirjasto, vahva toiminnan keskus koko Kymenlaaksossa

Viikon viisi valintaa

Olemme Kuusankosken kirjastossa pyörittäneet  lähes vuoden ajan "Viikon viisi valintaa"-hyllyä. Joka viikko on ao. hyllyllä valittuna viisi tuotetta kirjaston kokoelmista. Valintavuoro kiertää henkilökunnan keskuudessa aakkosjärjestyksessä.   Ja valintoja tarttuu ihan mukavasti asiakkaiden matkaan.

Sisällön syndikointi