Sano vaan reteesti murteella

Kirjoittanut: Kauppala Outi 30 Elokuu, 2011 - 13:47

Oletteko huomanneet, että murteet voivat hyvin Suomessa? Kymmenen viime vuoden aikana niistä on tullut peräti muodikkaita.

Lauri Tähkä ja Elonkerjuu yhdisti rokin eteläpohjalaiseen murteeseen ja suomalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Runoilija Heli Laaksonen kirjoittaa runoja ja kolumneja turkulaisittain. Kirjailija Sinikka Nopolan Eila ja Rampe puhuvat yhtä järisyttävää tamperetta kuin jo konstaapeli Reinikainen TV-Kakkosessa aikoinaan. Kaikki edellä mainitut esimerkit nauttivat suurta suosiota.

Pari-kolmekymmentä vuotta sitten murteet eivät olleet yhtä pinnalla, vaan niitä jopa nolosteltiin. Liekö osansa sillä, että suomalaisessa komediassa yksinkertaiset kansanihmiset on monesti käsikirjoitettu puhumaan murretta? Murre on ollut yksi keino hauskuttaa, kuten Erkki Liikasen Syksyn Sävel –iskelmässä Evakkoreki. Myös mainonnassa murretta on käytetty onnistuneesti, esimerkiksi lauseessa Ookko nää Oulusta, syökkö nää Leijonaa. Mielestäni kuitenkin vasta viime vuosina murteet ovat lyöneet läpi laajassa skaalassa: ne ovat tapa ilmaista itseään, eivätkä mikään ylimääräinen tehokeino.

Rokkari Remu Aaltonen on puhunut aina omaa murrettaan, stadin slangia. Nyt niin tekevät myös muualta Suomesta kotoisin olevat. Keihäsmiesten kuuluu puhua joko savoa tai pohjanmaata tai pohjoiskarjalaa, eikö vain, ja niin he häpeilemättä tekevätkin haastattelussa. Myös hiihtäjien suuhun sopivat Sisä-Suomen murteet. Ja Kymenlaaksossa ollaan television ääressä rinta rottingilla aina, kun Sami Hyypiä sanoo jotain voikkaaksi. Poliitikot sen sijaan eivät halua menettää uskottavuuttaan, ja pyrkivät siksi puhumaan yleiskieltä.

Murteen käyttö on haasteellista ja sisältää pienen riskin. Jos se ei ole tuttua, se voi huomattavasti hankaloittaa lukemista ja ymmärtämistä. Minulle on käynyt näin kotimaisten naiskirjailijoiden kanssa: olen sujuvasti ahminut Laila Hietamiehen karjalaisromaaneja, koska isoäitini viipurilaismurre soi yhä korvissani. Sitten joku suositteli minulle Eeva Joenpellon historiallisia romaaneja, mutta ne heitin alkuunsa kesken, koska läntisellä lohjalaismurteella kirjoitetut repliikit piti aina tankata pariin kertaan.

Murteen käyttö on sikälikin herkkä laji, että jos sitä rupeaa käyttämään, se on osattava kunnolla. Muuten närkästyneitä asiantuntijoita riittää. Ja vaikka murteen osaisikin, saattaa eri ikäluokan tai naapurikylän ihmisillä silti olla erilainen käsitys jostain sanasta tai taivutusmuodosta.

Herkulliseksi murteiden käytön tekee se, että ne käännetään kunnolla. En tarkoita vain kielellistä oikeellisuutta, vaan myös sitä ajatuksenjuoksua tai asenneilmastoa, mikä on ominaista jonkin alueen ihmisille. Kun tämä välittyy lukijalle, hänen mieleensä syntyy kirkkaana hohtava helmi.

Kyyti-kirjastojen valikoimista löytyy yli 500 nimikettä hakusanalla murteet. Aloittaa voi vaikka sarjakuvista:

Barks, Carl: Kaik lutviutuup

Barks, Carl: Kyä vikusup päriää

Barks, Carl: Rotsi on mut byysat puuttuu

Browne, Dik: Haaraltti häjympi: piremmän puukoon päällikkö

Nykänen, Anni: Mummo

Uderzo: Opeliksin orjalaeva

Uderzo: Kallija tyttölöi

Sinikka Nopolan hämäläistrilogiaa voi sekä lukea että kuunnella. Äänikirjoissa Eilana ja Rampena näyttelevät aidot manselaiset Seela Sella ja Esko Roine.

Ei tehrä tästä ny numeroo ja äänikirjana.

Se on myähästä ny ja äänikirjana.

Kyä tässä jotain häikkää o ja äänikirjana.

Hämäläismurteesta ja elämänfilosofiasta voi nauttia vielä myös Nopolan teoksessa Eila, Rampe ja elämän tarkoitus ja äänikirjana.

Murteella ovat runoilleet muutkin kuin Heli Laaksonen:

Toppi, Merja: Voe tätä rakkaaven miäree!

Juurakko, Arto: Yhyres kaharen, Rakkauren kipunoota pohojalaasittain , Ryppyjä rakkaures, Eläämellistä rakkautta

Kaasila, Marjatta: Mie sen kans vehtaan: mietheitä ja sanojen selevityksiä

Mie rakastan sinnuu karjalaks

Lapsille voi lukea murteilla, ja näiden satujen parissa luvataan aikuistenkin viihtyvän:

Rauman lasten satukirja

Savon lasten satukirja