Mobile Library Festival in Turku 11. - 13.8.
Mobile Library Festival in Turku 11. - 13.8.2011
Turussa järjestettiin kansainväliset kirjastoautopäivät 11. - 13.8. ja myös me kotkalaiset kirjastoautolaiset osallistuimme tähän tapahtumaan. Päivillä juhlistettiin suomalaisen kirjastoautotoiminnan 50-vuotistaivalta. Suomen ensimmäinen kirjastoauto aloitti toimintansa nimenomaan Turussa vuonna 1961.
Kirjastoautoja oli saapunut tapahtumaan niin koti-suomesta kuin ulkomailtakin. Yhteensä autoja oli paikalla nelisenkymmentä. Meillä oli mukana kirjastoautomme Ilona, joka valittiin perinteisessä ”Paras auto” -äänestyksessä suomalaisista autoista parhaimmaksi. Ruotsin Umeåsta oleva auto valittiin päivien parhaimmaksi ylipäätään ja itsekin pidin ko. voittaja-autosta. Etenkin auton ulkoasu fantasiahahmoineen ja -maisemineen oli upea.
Luentokielenä oli englanti, joten tarkkaavaisesti piti kuunnella, jotta sai kaiken mahdollisen tiedon omaksuttua. Päivien ”virallisesta” osuudesta vastasi Turun kaupunginjohtaja, joka kertoili lähinnä kirjastotoiminnan historiasta Turussa. Virkistävänä ohjelmanumerona olivat taikuri Pete Poskiparran huikeat korttitemput…taikuus on aina yhtä ihmeellistä. Kirjastoautotoiminnan ”Grand Old Man” Antero Kyöstiö kertoi kirjastoautotoiminnasta ennen vuotta 1961 ja Ilkka Mäkinen, Tampereen yliopistosta kertoi millainen mies on Antero Kyöstiö ja millainen on hänen uusin kirjansa ”Kirjastoautotoiminnan 50 vuotta”. Iltaan kuului tietenkin tervetulojuhlat, joita vietettiin Turun pääkirjaston puutarhassa. Kirjastoautot olivat avoinna yleisölle sekä torstaina että perjantaina ja vierailijoita kävikin runsaasti molempina päivinä.
Perjantain luennoitsijat toivat tuulahduksen muualta Euroopasta. Vierailijat kertoivat maansa kirjastoautohistoriasta, autokalustostaan, reiteistään, asiakkaistaan yms. Suomen autoissa pääpaino on kirja-aineistolla; ulkomaisissa autoissa on toki kirjoja, mutta myös paljon enemmän tietotekniikkaa ja tekniikkaa ylipäätään. Itse pidin autojen (lähinnä Ruotsi, Hollanti, Tanska) väreistä ja materiaalivalinnoista, jotka ovat rohkeampia kuin meillä. Hyllyt oli useammassa autossa rytmitetty hauskasti ja erilaisia hylly- ja lokerovaihtoehtoja oli käytössä. Päivillä pääsi myös tutustumaan erilaisiin kori- ja alustavaihtoehtoihin, esimerkiksi mukana oli autoja, jotka oli rakennettu rekan alustalle.
Itselleni jäi lämmin muisto portugalilaisesta Nuno Marcalista, joka luennoi lauantaina. Hän kertoi työstään Portugalin syrjäseuduilla, joissa on edelleen myös lukutaidottomia ihmisiä. Hän harrastaa myös valokuvausta ja saimme ihastella hänen puhuttelevia kuviaan, joita hän oli kirjastoautomatkoillaan taltioinut.
Kaiken kaikkiaan päivät olivat onnistuneet ja sydäntä lämmitti erityisesti se, että kirjastoautoissa työskentelevät - niin meillä kuin muuallakin - ovat lämpimiä, avarakatseisia, humoristisia ja työhönsä vihkiytyneitä ammattilaisia. On ilo kuulua tuohon joukkoon.
Satu Hänninen
- Etusivu
- Ajankohtaista
- Kirjastot
- Hamina
- Iitti
- Kotka
- Kouvola
- Kouvolan pääkirjasto
- Elimäen kirjasto
- Haanojan kirjasto
- Huhdasjärven lainausasema
- Inkeroisten kirjasto
- Jaalan kirjasto
- Korian kirjasto
- Kuusankosken kirjasto
- Kääpälän kirjasto
- Lehdokin kirjasto
- Myllykosken kirjasto
- Pilkanmaan kirjasto
- Utin kirjasto
- Valkealan kirjasto
- Voikkaan kirjasto
- Kirjastoauto Regina
- Kirjastoauto Valkeala
- Miehikkälä
- Pyhtää
- Virolahti
- Kirjastoautot
- Kirjastot kartalla
- Tietoa meistä
- Kirjallisuus
- Lehdet
- Musiikki ja elokuvat
- Vinkit
- Lapset ja nuoret
- Maahanmuuttajat
