Aivan uutta lomalukemista

Joko dekkarit tai viihderomaanit alkavat kyllästyttää ainoana varteenotettavana lomalukemisena? Tee tänä kesänä poikkeus ja lue jotain ihan muuta.  Vaikkapa poliitikkojen muistelmia ja elämäkertoja. Henkilöhistoriat ovat oiva tapa tutustua uusiin aiheisiin ja lomalla on aikaa ja rauhaa syventyä asiapitoisempiinkin kirjoihin. Siellä mökkikunnan kirjastossakin kannattaa suunnata elämäkertojen hyllylle. 

Kirjastot pursuavat poliitikkojen ja politiikkaa läheltä seuranneiden muistelmia ja elämäkertoja. Tähän esittelyyn mahtuu niistä vain pieni osa. Mukaan on otettu henkilöitä, jotka vaikuttivat Suomen politiikassa jo 1950-luvulla. Tuoreimmat teokset ovat tämän päivän politiikan tekijöiltä.

Tuttuja nimiä 

Jos aihe tuntuu vieraalta niin kannattaa aloittaa tutuimmista nimistä. Lukijan poliittinen muisti toivottavasti yltää vielä 90-luvulle.

Riitta Uosukainen, Liehuva liekinvarsi, 1996
Kimmo Kiljunen, Nahkurin orsilla: kansanedustajana Suomessa , 1998
Claes Andersson, Kaksitoista vuotta politiikassa: katkelmia, muistikuvia, unia, 2000
Osmo Soininvaara, Ministerikyyti, 2002
Katja Boxberg, Paavo Lipponen, 2004
Sauli Niinistö, Viiden vuoden yksinäisyys, 2005
Timo Laaninen, Se on ihan Matti, 2005
Eveliina Talvitie, Moniottelija Ilkka Kanerva, 2006
Risto Uimonen, Iiro Viinanen: henkilökuva, 2010
Johanna Korhonen, Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen, 2010
Pekka Haavisto, Hatunnosto, 2010
Jutta Urpilainen, Rouva puheenjohtaja, 2011
 

Kyytikirjastojen aineistohausta  löytyy lisää tuttuja nimiä, esim. Esko Aho, Suvi-Anne Siimes, Alexander Stubb, Paavo Lipponen, Esko Seppänen, Timo Soini, Harri Holkeri, Seppo Kääriäinen. Kirjoita Hakusanat-laatikkoon henkilön nimi ja tuloksena on useita teoksia.

Muistatko vielä Kekkosen aikaa?

Onko politiikan kevät 2011 herättänyt kiinnostuksen myös menneiden vuosikymmenien vaaleihin, hallitusten muodostamisiin ja poliittiseen toimintaan muutenkin?

Miten muistelmat ovat muuttuneet? Ovatko ne kevyempää kerrontaa kuin ennen? Toimivatko nykypoliitikot eri tavalla kuin edeltäjänsä? Vertailua voi tehdä kun tarttuu vanhemman polven poliitikkojen muistelmiin.

Taisto Sinisalo, Niin muuttuu maailma: muistikuvia ja mielipiteitä, 1978
Tuomas Keskinen, Aika sotia – aika sopia: Väinö Leskinen 1917 – 1972, 1978
Lasse Lehtinen, Virolainen – tasavallan isäntärenki: suomalaisen poliitikon muotokuva, 1980
Pentti Peltoniemi, Sapeli-Simonen, 1981
Veikko Vennamo, Kulissien takaa: elettyä Mannerheimin, Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston aikaa, 1987
Paavo Väyrynen, On totuuden aika 1: tosiasioita ja muistikuvia Urho Kekkosen Suomesta, 1993
Aarne Saarinen, Kivimies, 1995
Jukka Seppinen, Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta, 1997
Kalevi Sorsa, Sisäänajo: politiikan kuvioita 1969-72, 1998
Jouko Loikkanen, Sikisi yhdeksässä kuukaudessa: maan politiikkaa joulukuusta 1963 syyskuuhun 1964, 1998
Georg C. Ehrnrooth, Krokotiilien keskellä: muistelmia kylmän sodan vuosikymmeniltä, 1999
Jukka Seppinen, Isänmaan asiat: Johannes Virolaisen elämäkerta, 2002
Kalevi Sorsa, Kansankoti ja punamulta: politiikan kuvioita 1972-1976, 2003
Heikki Koski, Vastuun vuosia: keskusteluja Fagerholmin kanssa, 2007
Seppo Sarlund, V.J.Sukselainen: vähäväkisten valtiomies, 2008
Juhani Suomi, Lohen sukua: Urho Kekkonen: poliitikko ja valtiomies, 2010
 

Kyyti-aineistohausta voi hakea lisää poliitikon nimellä. Ainakin seuraavien henkilöiden muistelmia on kirjastossa: Arvo Tuominen, Juha Rihtniemi, Martti Miettunen, Rafael Paasio, Ele Alenius, Tuure Junnila, Veikko Vennamo. Mitä tahansa poliitikon nimeä voi kokeilla.

Monenlaisia muutoksia 1980-luvulta lähtien

Presidenttinä ei ollutkaan enää Kekkonen. Totuteltiin uusiin nimiin, ensin Koivistoon, sitten Ahtisaareen. Suomi liittyi Euroopan unioniin, Itä- ja Keski-Euroopan poliittiset muutokset tuntuivat Suomessakin, päädyttiin 90-luvun lamaan.

Pentti Sainio, Operaatio Ahtisaari, 1993
Paavo Väyrynen, On muutoksen aika 2: tosiasioita ja haavekuvia tulevaisuuden Suomesta, 1993
Heimo Linna, Euroopan unioni viemässä Suomelta itsenäisyyden, 1993
Mauno Koivisto, Kaksi kautta 1: muistikuvia ja merkintöjä 1982-1994, 1994
Arja Alho, Kafka kävi meillä, 1997
Kerttu Törnqvist, Tallella eletty elämä, 2000
Ulf Sundqvist, Kärpäsjahti, 2000
Mikko Elo, Politiikkaa ja persoonia, 2007

Kyytikirjastojen nettisivulta voi hakea lisää poliittisia muistelmia ja elämäkertoja. Kirjoita Hakusanat-laatikkoon esim. : poliitikot ja muistelmat tai poliitikot ja elämäkerrat.

Jos ei kuitenkaan jaksa lukea kirjoja

Poliittista tietämystään voi nykyään laajentaa helposti internetissä. Jos haluaa palauttaa mieleen aikaisempien kansanedustajien nimiä niin se käy helposti eduskunnan internetsivulla. Samalla voi tutkailla eduskunnan sivustoa muutenkin ja saada kertauskurssin eduskunnan toiminnasta. Sivulla voi seurata mitä eduskunnassa päivittäin tapahtuu. Täysistuntoja voi seurata verkossa. Lähes kaikilla kansanedustajilla näkyy olevan oma blogi. Näinköhän ne muistelmatkin siirtyvät kohta nettiin?

 

Toinen mainio paikka on valtioneuvoston internetsivu. Siellä on tiedot kaikista Suomen itsenäisyyden ajan hallituksista ja niiden hallitusohjelmista. Voisi laittaa pystyy vaikka tietokilpailun: kuinka mones Kataisen hallitus on? kuinka monta vähemmistöhallitusta on ollut? entä virkamieshallitusta? pitkä- ja lyhytaikaisin pääministeri? jne. Valtioneuvoston sivulla on myös perustiedot hallituksesta ja ministeriöistä, hallituksen päätökset, ministereiden puheet ym. ajankohtaiset tapahtumat. Ja blogeja löytyy täältäkin.
 

Loman jälkeen olet levännyt ja virkistynyt ja katsot politiikkaa aivan uusin silmin. 

 

Arviosi: Ei Keskiarvo: 4 (7 votes)