Risto Hakunen oli tavallinen suomalainen mies. No, tavallinen ja tavallinen – jos tavallinen suomalainen mies on semmoinen kuin yhteen runkoon vartettu monirotuinen omenapuu, niin sitten oli. Risto oli lopettanut työuransa vapaaehtoisesti hiukan ennen virallista eläkeikää, ja saattoi niin ollen elää elämäänsä ilman markkinatalouden maailmanpyörää.
Koska sukanvarteen oli kertynyt riittävästi likviditeettiä, viihtyisä, velaton ja luonnonläheinen rivitalokoti metsän laidassa ja puutarhakaupassa hyvää multaa kukkakylvöksille, hän saattoi rauhassa keskittyä hommailemaan vain sitä, mikä hänelle oli tärkeää. Kirjoja hän rakasti. Suuria kirjoja, pieniä kirjoja, uusia ja vanhoja kirjoja – omia ja lainattuja.