Työn suoloja ja sokereita

On se vaan kumma, että näihin kirjastohommiin ei sitten leipäänny millään. En minä ainakaan, en vaikka olen kohta  neljäkymentä vuotta pyörinyt saman kylän kirjastoissa.

Nytkin tässä on ollut ihan tavallisia viikkoja ja silti tunnen itseni vaihtelusta virkistyneeksi. Kirjoitan tätä Kuusaan kirjaston neuvonnassa noin tunti kirjaston sulkemisen jälkeen ja kuuntelen pianonvirittäjän pimputtelua. eikä meillä ole edes pianoa kirjastossa! Huomenna on täällä seurakunnan kirkkomusiikkiviikkoon kuuluva lounaskonsertti ja Vesa Solje virittelee Kuusankoski-talolta lainattua pianoa. Pianoa, jonka lainaamisen ja kuljetuksen hoiti kanttori Timo Vikman, kirjasto kustantaa virityksen ja konsertin siis kaikkinensa järjestää seurakunta, kirjastossa.

Äsken kävin sähköpostikirjeenvaihtoa korvalääkäri Hannu Tapiovaaran kanssa. Helmikuussa hän tulee kirjastoon luennoimaan aiheesta Melu ja hiljaisuus. Myös viereisen elokuvateatteri Studio 123:n sekä elokuvaterapeutti Pekka Lehdon kanssa olen juuri saanut aikataulut matsattua yhteen niin, että voimme järjestää teerapeuttisen elokuvalauantain helmikuussa.

Nuori datanomiopiskelija kävi juttelemassa pari tuntia sitten ja sovimme hänen työharjoittelustaan seuraavan parin kuukauden aikana. Sitä ennen neuvoteltiin vaalilautakunnan väen kanssa tulevien eduskuntavaalien äänestyspaikoista. Sekä Kuusankosken että Lehdokin kirjastot tulevat olemaan äänestyspaikkoja.

Perjantaina sekä eilen ajelin kylällä auto täynnä lohikäärmettä. Se vihreä, yleensä pääkirjastossa asusteleva melkein kolmimetrinen mahtuu hienosti pieneen henkilöautoon. Kyydissä oli myös parin lohikäärmeen ja yhden ketun puvut. Niissä merkeissä pääsin tutustumaan myös Eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan.

Ja koko ajan tähän väliin mahtuu ihan sitä perustyötä, työvuorojen järjestelyä, aineistonvalintaa, asiakaspalvelua, palavereita ynnä muuta. Ja niistäkin voisi vaikka romaanin kirjoittaa, niin on moninaista.

Ja välissä oli sunnuntai, joka meni ammattijärjestöasioiden merkeissä Lahdessa. Erityistä iloa tuottivat nuoret, ihanat kollegat, joiden kanssa sain matkustaa junassa, toisen kanssa mennessä ja toisen kanssa tullessa. Ihan tässä ikääntyneeempikin ihminen voimaantuu.

Arviosi: Ei Keskiarvo: 4.5 (2 votes)